Paikkana oli tällä kertaa Leppävaaran urheilupuiston hiekkakenttä.

 

Ensimmäisenä otettiin ohjelmaan luoksetulon pysäytykset. Ensin maahanmeno. Sillä vauhdilla, millä Sara tulee, pysähtyminen onkin kuulemma ihan ok. Otettiin myös seisominen. Sa ei tällä kertaa esitellyt tässä ihan terävintä pysähdystään. Teräsyystreeninä: kutsu annetaan koirasta poispäin kävellessä, koiran saavuttaessa käännytään nopeasti koiraa kohti ja annetaan käsky. Näin saatiin aivan mahtavat jarrutusjäljet maahanmenoon :D

 

Askelsiirtymät käytiin läpi kaikkiin suuntiin. Kaikki oli sekä koiralta että ohjaajalta hyvin! Miinuksena vain Saran välillä esittämä hiljainen vinkuminen. Ja mun pitää keskittyä vasemmalle liikkuessa liikkumaan suoraan vasempaan, ei viistoon (osaan sen kyllä!).

 

Tunnaria tehtiin erilaisilla esineillä, jotka laitettiin jonoon. Hajustin yhden niistä (hierotaan käsiä yhteen, hajustetaan kapula oikealla kävellä, vasen annetaan koiralle haisteltavaksi vihjeenä) ja lähetin koiran matkaan esinejonon läheltä. Sa haisteli esineitä järjestyksessä, kunnes omanhajuinen tuli vastaan, otti sen ja tuli luovutusasenotoon. Ei siis mitään ongelmaa. Jatketaan treeniä erilaisilla esineillä. Esineiden joukkoon voi laittaa myös hajustamattomia kapuloitakin. Näin koiralle kerrotaan, että kapulat ei ole se juttu, vaan tärkeintä on käyttää nenää. Pureskeluongelmassa jatketaan vain pitotreenillä (siihen voi yhdistää myös käskynkin).

 

Ohjatusta noudosta käytiin läpi vain teoriaa. Jatketaan samaan malliin kuin on tehtykin. Lisätään vain keskellekin jotain.

 

Lopuksi naksuttelin nurmikolla vielä kosketusalustaa. Parin naksun jälkeen siirsin alusta ruutuun (nauhat ympärillä). Lähetin Sarpsan matkaan paristakymmenestä metristä. Sa lähti lujaa, meni suoraan ruutuun ja meni muutaman metrin ylikin, sitten palasi takaisin ja löysi alustan. Loput olikin sitten hyviä, myös toisesta suunnasta. Sinne lähetin eka muutamasta metristä ja sen jälkeen pidempää.

 

---

Kotona vielä kaukojankkaus ja alustan naksuttelua.