Maanantaina oli SARAN vikat treenit tuossa ryhmässä. Pääsiäisen jälkeen aloitetaan uudessa ryhmässä. Sinne asti pidetään taukoa säännöllisistä treeneistä (toivottavasti Sara ajoittaa juoksunsa siihen!). Viimeisen kerran kunniaksi pidettiin kisat. Ei tarvittu kuin kello ja videokamera ja sain päälle kisamoodin. Ärsyttävää, mutta toisaalta noita tilanteita on nii-in tarpeellista treenata!

Ekalla kierroksella päästiin puomille asti. Empäs ollut rataan tutustuessa ajatellutkaan, että putkihullu koira nyt putkeen menisi... Loppurata menikin sitten huonosti, kun siihen yhteen virheeseen lopetin taas kunnon ohjaamisen. Tähän pitäisi saada muutos. Pitäisi pitää pää järjestyksessä ja pystyä jättämään se virhe taakse ja jatkamaan virheen jälkeen ohjaamista suunitelman mukaan kunnolla.

Seuraavilla kerroksilla päästiin 7. hypylle asti. Mun koirasta paljastui keppihulluus, sillä keinun sijasta Sara haki aina vaan kepit. Otettiin tätä kohtaa vielä erikseen ja kunnon tiukalla kaksinkäsinhaltuunottamisella (selkä keppejä kohden) sain kuin sainkin sen keinullekin. Samoin otettiin alkua uudestaan. Omassa suunnitelmassani olin kakkoshypyn toisella puolen vastaanottamassa koiraa rintakehä koiraa kohden, mutta itse asiassa paljon parempi (nopeampi) oli ottaa koira vastaan vasemmalla kädellä rintakehä koiraa kohden jo ennen hyppyä ja kääntyä siinä jaakotuksen tapaan puomia kohden.

Sääli, kun meidän agiryhmä hajoaa :( Tämän ryhmän kanssa ollaan tutustuttu agilityn saloihin alusta lähtien ja ryhmän henki on ollut todella hyvä. Toisaalta taas uusi ryhmä tuo varmasti toivotunkinlaista haastetta treeniin ja sitä myöten ehkäpä uutta osaamistakin.